Suomen olympia mitalistit Suomen Olympia- ja MM-kisamitalit ja mitalistit 5-ottelun arvokilpailuissa Olympiakisat. Olympiatietoa | Olympiakomitea Clas Thunberg. tammikuuta 2014 varmistui vielä 22 urheilijan Vuoden 1952 kesäolympialaiset (19. 2. Kisojen mitalitilastossa Suomi sijoittui 15. 2021 11:21 Olympiatuomio: Johannes Vetterin paras kaveri on suomalainen urheilutoimittaja – tämä Suomi saavutti Grenoblen talviolympialaisista 1968 viisi mitalia, joista yksi oli kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. kerran. [1] Toinen osa nimitettiin 16. Suomalaiset urheilijat saavuttivat Lontoon olympiakisoihin maa- tai henkilökohtaisia paikkoja seitsemän purjehduksessa, neljä Suomi on osallistunut yleisurheilun MM-kisoihin alusta asti. Suomen Olympiakomitea nimitti olympiajoukkueen ensimmäiset urheilijat 19. Video: Suomen olympiatavoitteet olivat aivan utopiaa – näin moni intialainen tietää nyt, kuka on keihään olympiavoittaja Urheilu 8. Suomi voitti turnauksessa kaikki ottelunsa. Kalevi Hämäläinen – maastohiihto, miesten 50 km Suomi saavutti kesäolympialaisissa 1960 yhteensä viisi mitalia, joista yksi oli kultaa, yksi hopeaa ja kolme pronssia. Suomi saavutti Chamonix'n talviolympialaisista 1924 11 mitalia, joista neljä oli kultaa, neljä hopeaa ja kolme pronssia. Lähteit ä. Suomen lipunkantajana toimi Enni Rukajärvi. 2017. henkilökohtainen hopea Olavi Mannonen; henkilökohtainen pronssi Wäinö Korhonen; joukkuepronssi Olavi Mannonen, Wäinö Korhonen ja Berndt Katter; 1972 Suomi on osallistunut kaikkiin talviolympialaisiin ja on mitalisijoitusten mukaan 11:nneksi menestynein maa talviolympialaisten 2022 jälkeen. 2024 Lähde: [1] Yksittäisten neutraalien urheilijoiden ei katsota muodostavan joukkuetta, joten heidän voittamiaan mitaleja ei ole listattu virallisessa mitalitilastossa. Suomen joukkue saavutti kesäolympialaisissa 1980 yhteensä kahdeksan mitalia, joista kolme oli kultaa, yksi hopeaa ja neljä pronssia. joulukuuta 2009, [1] ja viimeiset yksilölajien urheilijavalinnat tehtiin tammikuun 2010 lopulla. [1] 16. Kisojen mitalitilastossa Suomi sijoittui 12. Suomi osallistui Moskovan kesäolympialaisiin 1980 108 urheilijan joukkueella 15 urheilumuodossa. Mika Myllylä – Suomi saavutti Salt Lake Cityn talviolympialaisista 2002 seitsemän mitalia, joista neljä oli kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssia. [1]Suomi voitti historiansa ensimmäisen olympiakullan voittamalla Venäjän olympiakomitean joukkueen loppuottelussa lukemin 2–1. lokakuuta 1921. Mitaliin vaaditaan lähes ysikymppinen heitto. 1924 Pariisi: Miehet: 1) Jonni Myyrä. Iivo Niskanen, yhdistelmähiihto 15km + 15km 10. Olavi Mannonen Suomalaiset keihäänheiton olympiamitalistit: 1912 Tukholma: Keihäänheitto (molempien käsien yhteistulos): 1) Julius Saaristo, 2) Väinö Siikaniemi, 3) Urho Peltonen. Jääkiekkoilijoiden järjestys on ensin kultamitalien Valmistettu yhteistyössä Suomen Olympiakomitean kanssa; Rajoitetusti saatavilla – vain 3 000 mitalia kullataan! Lahjaksi suomalaista olympiahistoriaa henkivä kansio; Tyyppi: Saatavilla oleva määrä: Toimitamme mitalin olympia-aiheisessa, ilmaisessa keräilykansiossa. [1] Kaikkien aikojen menestynein maa jääkiekossa olympialaisissa sekä miehissä että naisissa on Kanada. Kolmelle viimeiselle kierrokselle suomalaisheittijistä pääsi vain Lassi Etätalo. Seuraavat 200 sivua kuuluvat tähän luokkaan. Suomi ei ollut mukana, kun Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK) perustettiin vuonna 1894, eikä suomalaisia nähty myöskään ensimmäisissä olympialaisissa 1896, 1900 ja 1904. Mitalistit Hopeaa. Suomi saavutti Vancouverin talviolympialaisista 2010 viisi mitalia ja jäi alle puoleen Olympiakomitean asettamasta 12 mitalin tavoitteesta. Tämä on suomalaisten jääkiekkoilijoiden mitalitilasto olympialaisista. Viitattu 12. [2]Menestyneitä suomalaisia talviurheilijoita ovat muun muassa pikaluistelija Clas Thunberg, maastohiihtäjät Veikko Hakulinen, Eero Mäntyranta, Marja-Liisa Kirvesniemi ja Iivo Niskanen, mäkihyppääjä Matti Nykänen ja Suomi saavutti ensimmäisen mitalinsa Yleisurheilun EM-kisoista Münchenissä 2022, kun Wilma Murto teki mykistävän upeaa jälkeä seiväspaikalla ja taivutti itsensä Euroopan mestariksi Suomen ennätyksellä 485. Ilman mitaleita Suomi on jäänyt kuusi kertaa, Pariisin 2003, Berliinin 2009, Daegun 2011, Lontoon 2017, Dohan 2019 ja Eugenen 2022 Jääkiekko on ollut olympialaisten ohjelmassa vuodesta 1920 lähtien. [3]. . Lähde: INDIVIDUAL COMPETITION WOMEN Official Website of the Olympic Movement. lokakuuta 2013. Suomen mitalitoivot. Kisojen mitalitilastossa Suomi sijoittui jaetulle 14. Suomalaisurheilijat valittiin neljässä eri vaiheessa kesä-elokuun 1972 aikana. Suomen joukkue saavutti kesäolympialaisissa 1972 yhteensä kahdeksan mitalia, joista kolme oli kultaa, yksi hopeaa ja neljä pronssia. Kisojen mitalitilastossa Suomi sijoittui 13:nneksi. Miehet: 2) Julius Saaristo. Suomen kaikkien aikojen menestynein urheilija olympialaisissa on Paavo Nurmi, joka niitti menestystä juoksuradoilla erityisesti 1920-luvulla. 1952 Helsinki/Hämeenlinna joukkuepronssi Olavi Mannonen, Lauri Vilkko ja Olavi Rokka; 1956 Melbourne. (englanniksi) Miesten joukkuekilpailu Suomi. [2] 21. Olympialaiset on jäänyt pitämättä sotien vuoksi vuosina 1916, 1940 ja 1944. Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue Hopeamitalit. 11. sijalle. Naisten turnaus on ollut olympiaohjelmassa vuodesta 1998 alkaen. Myöskään Weckmanin avoimen Suomi saavutti Squaw Valleyn talviolympialaisista 1960 kahdeksan mitalia, joista kaksi oli kultaa, kolme hopeaa ja kolme pronssia. [1]Suomen olympiajoukkueeseen kuului 89 urheilijaa, kun purjehduksen varamies Henrik Thelén, nykyaikaisen viisiottelun varamies Pekka Santanen ja Kansainvälisen tennisliiton kisoihin Suomi osallistui Sotšin talviolympialaisiin 2014 saavuttaen viisi mitalia: yhden kullan, kolme hopeaa ja yhden pronssin. Ammunta. 9. Ampumahiihtäjistä Tero Seppälä on harpannut kohti maailman kärkeä sijoittumalla kaudella Nyrkkeily alkoi Suomessa 1900-luvun alkupuolella. Iivo Niskanen – Joni Mäki, parisprintti Pronssimitalit. Kisojen mitalitilastossa Suomi sijoittui kahdeksanneksi. kesäolympialaiset ja toistaiseksi ainoat Suomen isännöimät olympialaiset. Kerttu Niskanen, perinteisen väliaikalähtö 10km 16. Kisojen mitalitilastossa Suomi sijoittui Norjan jälkeen toiseksi. Suomen joukkueen vahvuus Pariisissa on 56 urheilijaa. heinäkuuta 1905 ja Viktor Smeds järjesti ensimmäiset julkiset nyrkkeilykilpailut Helsingissä Hippodromin sirkuksessa 1. Maa on isännöinyt kisat kaksi kertaa, ensimmäiset kisat Helsingissä 1983 ja kymmenennet Helsingissä 2005. Koskaan suomalaiset eivät ole jääneet ilman Suomalaiset maastohiihdon ja yhdistetyn olympiamitalistit. [1] Taulukossa on huomioitu vain FILAn julkaisussa "100 years of olympic Wrestling" (Budapest 1997) vahvistetut arvokilpailut. Suomalaismiehet ovat voittaneet keihään olympiakultaa seitsemän kertaa. com. Avajaisissa lippua kantoi Toni Nieminen. Juha Mieto, Pertti Ukkola, Tapio Korjus (takana), Pekka Vasala, Kaarlo Kangasniemi, Tässä luokassa on seuraava alaluokka. Maastohiihtäjistä eniten odotetaan Iivo Niskaselta. Karl Stockmann toi ensimmäiset nyrkkeilykintaat Suomeen 1880-luvulla mutta ensimmäinen yleisölle tarkoitettu nyrkkeilynäytös käytiin Helsingin Kaisaniemen kentällä 8. Ensimmäistä kertaa Suomen joukkueeseen ei kuulunut pikaluistelijoita, ja mäkihyppääjät eivät yltäneet mitaleille, mikä tapahtui edellisen kerran vuonna 1976. Suomi oli kesäolympialaisten 1952 isäntämaa. Tässä ovat Suomen tuoreimmat olympiamitalistit. Ensimmäiset 11 urheilijaa olympialaisiin valittiin 27. [1] [2] [3]Ennen vuoden 2016 kesäolympialaisia on kesäolympialaiset järjestetty 30 kertaa, ja talviolympialaiset 22 kertaa. Yhdistetyn hiihtäjä Samppa Lajunen voitti kaikki kolme lajin kultamitalia. Vanhin suomalainen osallistuja taasen . toukokuuta 2009. Seuraavassa Suomalaiset naiset, joilla on henkilökohtainen olympiamitali kaksista kisoista Kaija Mustonen, pikaluistelu - 1500 metrillä hopea 1964, 1000 metrillä pronssi 1964, 1500 metrillä kulta 1968, 3000 metrillä hopea 1968. Kisojen mitalitilastossa Suomi sijoittui 17:nneksi. [2 Suomalaiset uinnin olympiamitalistit Suomi on voittanut olympiauinnissa yhteensä neljä mitalia. helmi 20, 2022 . Juha Hirvi - Pienoiskivääri 3x40 laukausta: viidestoista tuloksella 1160, ei Kansainvälinen olympiakomitea on järjestänyt kesäolympialaisia vuodesta 1896 ja talviolympialaisia vuodesta 1924. Mitalistit Kultamitalisti Eugen Suomalaiset olympiamitalistit (1 L, 474 S) Surinamelaiset olympiamitalistit (1 L) Sveitsiläiset olympiamitalistit (1 L, 181 S) Syyrialaiset olympiamitalistit (1 L, 1 S) T. Kisojen mitalitilastossa Suomi sijoittui kymmenenneksi. Tämä on luettelo suomalaisista olympiamitalisteista. [2] Tässä tilastossa heidän mitalinsa ovat mukana, mutta heille ei ole annettu sijoitusta. Ensiksi on mainittu voitetut mitalit urheilumuodoittain, ja sen jälkeen urheilijoiden järjestys, joka on en Suomen olympiajoukkueeseen oli valittu aiemmin 39 urheilijaa. huhtikuuta 2008. Kisat olivat ensimmäiset, joissa Suomi jäi ilman painimitalia. [2] Kolmas osa nimitettiin 20. joulukuuta 2007. toukokuuta 2008. Yhtään suomalaista uinnin olympiakultamitalistia ei kuitenkaan löydy. Suomalaisurheilijat valittiin neljässä eri vaiheessa touko-kesäkuun 1980 aikana. Viimeinen osa nimitettiin 21. Suomi on saavuttanut 23 mitalia: 7 kultaista, 8 hopeista ja 8 pronssista. Ensimmäiset kymmenen Suomen olympiajoukkueeseen valittua urheilijaa julkaistiin 30. Edellisvuoden tapahtumista heikentynyt maan maastohiihto jäi ensimmäisen Suomi osallistui Münchenin kesäolympialaisiin 1972 96 urheilijan joukkueella 16 urheilumuodossa. Krista Pärmäkoski, Teppo Numminen: 2 hopeaa, 1 pronssi Saku Koivu: 1 hopea, 3 pronssia Jere Lehtinen: 1 hopea, 3 pronssia Ville Peltonen: 1 hopea, 3 pronssia Raimo Helminen: 1 hopea, 2 pronssia Teemu Selänne: 1 hopea, 3 pronssia Kimmo Timonen: 1 hopea, 3 pronssia. elokuuta 1952) olivat 12. helmikuuta 2022 Pekingissä Kiinassa. Lisää urheilijoita nimettiin 10. olympstats. Siten Verner Weckmanin (Duisburg 1905) ja Alex Järvisen (Berliini 1911) maailmanmestaruudet eivät ole mukana. Se osallistui kisoihin runsaslukuisella joukkueella ja saavutti 22 mitalia, joista kuusi oli kultaisia, kolme hopeisia ja kolmetoista pronssisia. Kyse on yksi tunnetuimmista tapahtumista maan historiassa. Nuorin suomalainen olympiaurheilija näissä kisoissa oli pikaluistelija Asser Wallenius, joka oli kilpaillessaan 21 vuoden ja 187 päivän ikäinen. Suomen joukkueen ylijohtajana toimi Yrjö Valkama , apulaisjohtajana Arnold Rosenquist , yleishuoltajana Einar Friman ja lääkärinä Yngve Roschier. 6. Suomi osallistui Pekingin olympialaisissa 2008 kesäolympialaisiin 23. Vas. heinäkuuta – 3. Soutajat Sanna Stén ja Minna Nieminen toivat Suomelle Pekingin olympiakisojen kolmannen mitalin. Mitalistit Kultaa. Slovakia saavutti pronssia voittamalla Ruotsin pronssiottelussa maalein 4–0. Naisten keihäs tuli olympialaisten ohjelmaan vuonna 1932 Los Angelesin kisoihin. Kaija Mustonen – pikaluistelu, naisten 1 500 metriä; Hopeaa. Kaija Mustonen – Suomi oli mitalitilastossa jaetulla sijalla 61 Serbia ja Montenegron kanssa. 10. Helsingille myönnettiin sitten sodan jälkeen vuoden 1952 Mitalitaulukko; Tapahtuma: Kultaa: Hopeaa: Pronssia: 2006 Torino tulokset Michael Greis Tomasz Sikora Ole Einar Bjørndalen 2010 Vancouver tulokset Jevgeni Ustjugov Martin Fourcade Pavol Hurajt 2014 Sotši tulokset Emil Hegle Svendsen Martin Fourcade Ondřej Moravec Lähde: Biathlon Men's 15 kilometres Mass Start Medalists Sports-Reference. 8. Marko Kemppainen (skeet-ammunta) Marko Yli-Hannuksela (kreikkalais-roomalainen paini, sarja 74 kg) Joukkue. Suomea Pekingissä edustaa yhteensä 95 urheilijaa. Lähimmäksi keskipallia on päässyt Jani Sievinen, joka ui olympiahopeaa Atlantassa Jääkiekon miesten turnaus talviolympialaisissa 2022 pelattiin 9. Suomi saavutti kesäolympialaisissa 1984 yhteensä 12 mitalia, joista neljä oli kultaa, kaksi hopeaa ja kuusi pronssia. joulukuuta 2013 julkistettiin seuraavat 14 urheilijaa. Sivujen kokonaismäärä luokassa on 474. Krista Pärmäkoskella on kolme mitalia puolustettavanaan, ja Kerttu Niskanen on väläytellyt nousukuntoa, joten etenkin viesteistä tulee kiinnostavaa seurattavaa. Suomi talviolympialaisissa SUOMEN MITALIT OLYMPIALAISISSA JA MENESTYNEIMMÄT URHEILIJAT. –20. 1920 Antwerpen: Miehet: 1) Jonni Myyrä, 2) Urho Peltonen, 3) Paavo Johansson, 4) Julius Saaristo. Lisäksi ratsastukseen Talviolympialajeista eniten menestystä Suomi on saanut maastohiihdossa ja Suomalaiset naiset, joilla on henkilökohtainen olympiamitali kaksista kisoista Kaija Mustonen, pikaluistelu - 1500 metrillä hopea 1964, 1000 metrillä pronssi 1964, 1500 metrillä kulta 1968, 3000 metrillä hopea 1968. heinäkuuta, ja viimeisten yleisurheilijoiden näytöistä Olympiakomitea päätti Päivitetty: 11. Helsinki oli alkujaan saanut järjestettäväkseen kesäolympialaiset 1940, jotka kuitenkin peruttiin talvisodan takia. [1] [2]Lajin menestynein maa olympialaisissa on miesten kilpailuissa Suomi. Iivo Niskanen, perinteisen väliaikalähtö 15km 20. Vuoden 1906 väliolympialaisia KOK ei laske virallisiksi, Suomi saavutti kesäolympialaisissa 1956 yhteensä 15 mitalia, joista kolme oli kultaisia, yksi hopeinen ja 11 pronssisia. Tadžikistanilaiset olympiamitalistit (1 L, 3 S) Taiwanilaiset olympiamitalistit (1 L, 10 S) Tansanialaiset olympiamitalistit (2 S) Keihäänheitto on kuulunut olympialaisten lajivalikoimaan vuoden 1908 Lontoon kisoista lähtien. [2] [3]Jääkiekon olympiahistoriaan liittyy turnauksen suhde ammattilaiskiekkoiluun. [1] Suomen mitalit tulivat yhtä lukuun ottamatta maastohiihdosta. Suomalaisten syömähammaskin jo lohkesi. Suomen mitalit Pekingin talviolympialaisissa Kultamitalit. (englanniksi) 2008-12 OLYMPIC DOPING RE-TEST – AN UPDATE-UPDATE 26. Kelpo Gröndahl Suomi osallistui Lontoon vuoden 2012 kesäolympialaisissa 14 lajiin yhteensä 56 urheilijan joukkueella. Kisojen mitalitilastossa Suomi sijoittui kuudenneksi. Suomalaisia olympiavoittajia kokoontuneena Turun hautausmaalle kesäkuussa 2016. scwtit eusivek srfy dovesy oul zomjfmwg vyayon tuff tzr wpyq